L O A D I N G

Usein pohdin yksin pärjäämistä niin omalla, kuin muidenkin kohdalla. Avun pyytäminen on monelle vaikeaa ja sen mallintamisen pitäisi alkaa varhain. Olemme vanhempina ja aikuisina tärkeässä asemassa siinä, että avun pyytäminen helpottuisi. Oletan, että itse olen ollut melko hyvä malli avun tarjoamisessa, mutta en niinkään avun pyytämisessä. Mikä siinä…

Raskausaika on monella tavalla merkityksellinen siirtymävaihe elämässä, vanhemmaksi kasvaminen alkaa jo raskauden aikana. On ihan tavallista, että raskauteen liittyy myös ristiriitaisia tunteita ja mielialan vaihteluita. Tätä siirtymävaihetta ja omaa kasvua vanhemmaksi tukemaan on luotu Hoivaa ja Leiki  (lyhyesti HoiLei) menetelmä. Se on Suomessa kehitetty työmuoto, joka pohjautuu Theraplay- ja…

Leikistä puhutaan usein lasten työnä ja sitä ajatellaan ikään kuin lapsille kuuluvana. Leikki ja leikkisyys ei kuitenkaan lopu lapsuuteen, se vain muuttaa hieman muotoaan. Tutkija Stuart Brown jakaa aikuisten leikkipersoonallisuudet kahdeksaan. Moni meistä löytää itsensä useammasta niistä, kun taas toiset tuntuvat kovin vierailta.

Uusi vuosi tuo tullessaan jos ei muuta, niin läjäpäin mainoksia ja kehotuksia uuden paremman ja erilaisen minän luomiseen. On painonhallintaohjelmia, coachingia eri tarpeisiin ja ainakin omassa somekuplassani uutena ilmiönä lukemattomia mainoksia terapia-palveluista. Ilmiön myönteisenä puolena voi ajatella, että terapian tarve, sinne hakeutuminen ja siellä käyminen eivät olisi enää…

30.12.2022

Vieraskynä: Ilkka Lampi

Hyväksyvä katse kohtaamisessa Olin mukana Valtteri Raekallion immersiivisessä esitystaideteoksessa Neuromaani, joka sisälsi hyvin erityisen kontaktin osallistujien kanssa. Kyseistä kohtausta kutsuttiin tuttavallisesti ”Lahoamiseksi” ja olin siinä katkeamattomassa katsekontaktissa yhden osallistujan kanssa, vaihdellen yleensä noin kymmenestä minuutista aina yli kahteenkymmeneen minuuttiin. Neuromaani Esitys, joka perustui Jaakko Yli-Juonikkaan romaaniin, toteutettiin vanhassa Marian sairaalassa kolmessa kerroksessa,…

20.9.2022

Psykoterapiaa on monenlaisia suuntauksia ja perheterapia on niistä yksi. Perhepsykoterapiassa yksilön lisäksi tarkastellaan perheen sisäisiä vuorovaikutuskuvioita ja pyritään lisäämään perheenjäsenten keskinäistä ymmärrystä ja yhteistä hyvää. Tavoitteet asetetaan aina yhdessä perheen kanssa ja tulosyyt vastaanotolle ovat moninaiset.

Taapero kiukuttelee päiväkoti päivän jälkeen, ekaluokkalainen lähtee iloisesti kouluun, mutta illalla ei millään tule uni ja kaikki maailman huolet painaa. Jo itsenäisesti pukeva 5-vuotias ei yhtäkkiä osaakaan aamuisin pukea, murkku sulkeutuu omaan huoneeseen ja vastaa kommunikoi lähinnä murahduksin. Oma mieli on täynnä töitä, pesemättömiä pyykkejä, soittamattomia puheluita  omalle…

Olen ihaillut @valeäiti Hannen avoimuutta rahasta puhumisessa. Olen varmaan aina tiedostanut, miten vaikeaa rahasta puhuminen itselleni on, mutta Hannen kirjoitukset ovat avanneet silmäni entisestään. Asia on nyt erityisen ajankohtainen, sillä ylihuomenna umpeutuu Kelan viimeisin vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutus ja sote-alan palkat ovat olleet tapetilla, kiitos hoitajalakon! Yhtään koulutustani tai…

Tänä keväänä tulee toimintaterapeutiksi valmistumisesta 20 vuotta! Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu ja toisaalta miten paljon on ehtinyt myös tapahtua tuossa 20 vuodessa.   1998 olin kahden taaperon kanssa kotona, enkä vielä varsinaisesti pohtinut mitä tehdä tulevaisuudessa. Sen tiesin, että en haluaisi palata päivähoitoon (nykyään siis varhaiskasvatus) töihin.…

31.1.2022

Avun saaminen perheelle, jossa lapsen kehityksestä ja hyvinvoinnista on huoli, on vaikeaa. Jonot julkisella puolella ovat pitkiä, odottaessa ensimmäisiä aikoja saattaa kulua kuukausia ja senkin jälkeen tutkimusvaihe voi venyä jopa vuoden mittaiseksi ennen kuin perhe saa hoitosuosituksen. Tässä vaiheessa voi olla, että oikeaa kuntouttavaa tahoa (psykoterapeutti, toimintaterapeutti, puheterapeutti,…