Uusi vuosi tuo tullessaan jos ei muuta, niin läjäpäin mainoksia ja kehotuksia uuden paremman ja erilaisen minän luomiseen. On painonhallintaohjelmia, coachingia eri tarpeisiin ja ainakin omassa somekuplassani uutena ilmiönä lukemattomia mainoksia terapia-palveluista.

Ilmiön myönteisenä puolena voi ajatella, että terapian tarve, sinne hakeutuminen ja siellä käyminen eivät olisi enää niin iso tabu. Toivottavasti näin on! Mielenterveydestä ja siihen liittyvistä kokemuksista on viime vuosina tullut enenevässä määrin keskustelua myös itse kuntoutujien toimesta, mikä varmasti on isossa osassa asian arkipäiväistymisessä ja tabujen kaatumisessa.

Mutta…

Terapia sanan käyttö on hieman ongelmallinen. Kun joku tarjoaa terapiapalveluja tai käy terapiassa, se ei itse asiassa kerro vielä oikeastaan mitään. Terapiaa voi tarjota kuka vain, millä tahansa koulutuksella tai ilman koulutusta. Kun puhutaan mielenterveyden palveluista terapialla yleensä tarkoitetaan psykoterapiaa, jota voi tarjota vain Valviran hyväksymä psykoterapeutti. Psykoterapian lisäksi on olemassa terveydenhuollon hoitojärjestelmissä tarjolla erilaisia tukipalveluita, joita tarjoavat koulutetut ammattilaiset (psykologit, sairaanhoitajat yms.). Sitten on tietysti myös muita laillistetulla nimikkeellä terapiaa tekeviä, kuten fysioterapeutit, toimintaterapeutit, puheterapeutti ja ravitsemusterapeutti.

Miksi tällä on väliä?

• palveluita on vaikea vertailla, koska niiden sisältö ja palveluntarjoajien koulutus ei ole vertailukelpoista
• asiakkaan tietojen kerääminen ja käsittely terveyden osalta on terveydenhuollon ulkopuolella säätelemätöntä
• asiakas ei välttämättä tiedä asioiko terveydenhuollon ammattilaisella
• hoitovirheen sattuessa vain terveydenhuollon ammattilaisen kohdalla potilasvakuutus on voimassa ja asiakkaalla on potilaan oikeudet
• julkista rahoitusta (palvelusetelit, Kela, vakuutusyhtiöt) saa vain psykoterapiaan, joten jos aloittaa terapian muualla, ei voi jatkaa julkisella rahoituksella samalla terapeutilla, jos terapian tarve jatkuu pidempään

On hyvä, että psykoterapian lisäksi on on vaihtoehtoja, sillä tietenkään kaikki tukea ja apua hakevat eivät tarvitse juuri psykoterapiaa. Silti tuntuu epäreilulta, että asiakkaalle jää aikamoinen vastuu ottaa selvää asioista, jos asia ei ole itselle tuttu. Valitettavasti toiset myös tarkoituksellisesti hämärtävät psykoterapian ja terapian rajoja tarjotessaan omia palvelujaan.

Terveydenhuollon ammattilaisen ammattipätevyyden voi aina tarkistaa Julkiterhikistä: https://julkiterhikki.valvira.fi/?lang=fi

Myönnän, että itsekin käytän usein terapia-sanaa. Nykyään tosin pyrin aina ensin puhumaan tarkemmalla termillä, jotta on selvää mistä puhun. Omalla kohdalla haastavaa on myös se, että olen psykoterapeutti, joka tekee perheterapiaa psykoterapiana. Jos puhun omasta työstäni ainoastaan psykoterapiana, niin yleisimmin oletus on, että olen yksilöpsykoterapeutti. Jos puhun perheterapiasta, niin se taas on suojaamaton nimike, jota voi käyttää kuka vaan. Käytän siis usein perhepsykoterapia/perhepsykoterapeutti sanoja, mutta nepä ne vasta pitkiä ovatkin. Koska olen myös kouluttajapsykoterapeutti, niin sitten pitäisi olla: pari- ja perheterapian kouluttajapsykoterapeutti. Jotta ei olisi liian yksinkertaista, niin olen myös toimintaterapeutti…