Tänä keväänä tulee toimintaterapeutiksi valmistumisesta 20 vuotta! Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu ja toisaalta miten paljon on ehtinyt myös tapahtua tuossa 20 vuodessa.
1998 olin kahden taaperon kanssa kotona, enkä vielä varsinaisesti pohtinut mitä tehdä tulevaisuudessa. Sen tiesin, että en haluaisi palata päivähoitoon (nykyään siis varhaiskasvatus) töihin. Ensimmäiseltä ammatiltani olen päivähoitaja ja ehdin olla siinä työssä viisi vuotta ennen ensimmäisen lapsen syntymää. 90-luvun alussa ei ollut vakinaisia paikkoja, joten olin tehnyt eri pituisia sijaisuuksia ensin Helsingin kaupungilla ja sitten yksityisessä päiväkodissa. Pidin työstäni, mutta kaipasin myös jotain muuta. En vain tiennyt mitä.
Lähikirjastossa käteen osui Yhteisvalintaopas ja sitä selatessa avautui toimintaterapia sivu. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta, enkä enää muista miten sitä oppaassa kuvattiin, mutta jokin siinä herätti kiinnostuksen. Kotona juttelin puolison kanssa, että mitäs jos ihan vaan kokeilun vuoksi hakisin? Hain ja pääsin, mikä oli mukava yllätys. Pääsykokeeseen valmistauduin mm. anopin ohjeilla, jotka osoittautuivat todella hyviksi etenkin ryhmähaastattelun osalta. Psykologinen testi oli kiinnostava ja yksilöhaastattelut samoin. Koska minulla oli jo yksi ammattitutkinto, pääsin aikuisopiskelija ryhmään, jossa opinnot olivat monimuoto-opetusta.
Arjen järjesteleminen opintojen alkaessa oli haastavaa, jouduin mm. luopumaan periaatteestani, että alle kolmevuotias ei kuulu päivähoitoon (tämä siis oma henkilökohtainen raja, ei mikään suositus tai laajempi kannanotto). Koin välillä valtavaa syyllisyyttä itsekkyydestäni, mutta tuntui myös hyvältä ikään kuin sattumalta löytää uusi suunta itselle. Opinnoissa oli säännöllisesti etäviikkoja, joiden aikana aluksi tein sijaisuuksia päiväkodeissa. Pian se alkoi tuntua todella raskaalta, joten otin ensimmäisen askeleen kohti yrittäjyyttä ja aloin pitää muskareita ja musiikkikoulutuksia varhaiskasvattajille.
Harjoitteluista tein pääosan aikuisväestön kanssa, kaikki harjoittelupaikat olivat todella mielenkiintoisia ja käytännön työ opetti paljon. Lopputyöni käsitteli kuitenkin varhaisen vuorovaikutuksen tukemista, etiäinen tulevien töitteni ja opiskelujeni painotuksesta.
Valmistuttuani tein hieman yli 70 työhakemusta. Hain kaikkea mahdollista toimintaterapian saralta ja myös mm. erilaisia ohjaajan paikkoja. Pääsin haastatteluun kahteen paikkaan… Toinen oli osa-aikainen ja toiseen en tullut valituksi. Muistan, että oli aika lamaannuttavaa saada hylkyjä ja monesta paikasta ei tullut mitään vastausta. Olin jo ottamassa osa-aikaisen työn vastaan, kun sain puhelun Jorvista, jossa valittu henkilö ei ollutkaan ottanut sijaisuutta vastaan. Aloitin siis Jorvin lastenneurologisella syksyllä 2002. Työ painottui lasten arviointeihin, muutaman terapiaprosessin tein myös seuraavan 1,5 vuoden aikana. Syksyllä 2003 lastenpsykiatriassa, talon toisessa siivessä aukesi sijaisuus, hain ja sain paikan. Siellä ollessa valmistuin theraplayterapeutiksi ja – työnohjaajaksi, tein erikoistumisopinnot lasten- ja nuorten toimintaterapiaan, aloitin perheterapiaopinnot ja opin todella paljon moniammatillisesta työstä. Olipa minulla jonkin aikaa elämäni ensimmäinen toimikin. Kunnes 2010 oli aika uudelle muutokselle.