Kohta on taas edessä lähtö Bostoniin opintojen pariin. Tuntuu, että kesä sujahti hetkessä, heinäkuinen reissu Chicagoon, Etelä-Carolinaan ja Bostoniin on muisto vain. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin yksin reissussa kaksi viikkoa. Matkaan mahtui paljon kokemuksia, ensimmäisenä seitsemäs kansainväliseen Theraplay konferenssi Evanstonissa, Chicagossa. Konferenssi taisi olla minulle viides, olen iloisesti…
Viime viikonlopun Infan-Parent Mental Health – ohjelmassa pääluennoitsija Dr. Bruce Perry aloitti luentonsa yllä olevalla lauseella. Tähän asti kaikkia opinto-ohjelmamme pääluennoitsijoita on yhdistänyt asiantuntijuuden ja empaattisen inhimillisyyden lisäksi se, että he tavalla tai toisella painottavat tieteen erehtyvyyttä, alamme monimutkaisuutta ja sitä, miten he ovat uransa varrella huomanneet erehtyneensä…
Lasten kehumisesta kasvatuksessa nousee keskustelua aina ajoittain ja mielipiteitä on sekä puolesta että vastaan. Pahimmillaan povataan liiallisen kehumisen johtavan narsismiin tai ainakin huonompaan itsetuntoon. Puolestapuhujat taas uskovat itsetunnon vahvistumiseen ja kehumisen tukevan lapsen tervettä kehitystä. Näitä erilaisia näkökulmia edustavia juttuja lukiessa jäin pohtimaan, että puhummekohan aina edes samasta…
Toinen opiskelu viikonloppu Bostonissa takana ja olen ehtinyt pohtia ja toivottavasti sisäistääkin sen viikonlopun antia. Ensimmäisessä bloggauksessani pohdiskelin uusien haasteiden kohtaamista, nyt ajattelin vähän raottaa opintojen arkea. Lähiopiskelujaksot Massachusettsin yliopiston Bostonin kampuksella ovat tavallisimmin kolmen päivän mittaisia ja sijoittuvat viikonlopun yhteyteen. Päivät alkavat yhdeksältä ja loppuvat neljän-viiden maissa.…
Muutaman päivän olen ehtinyt sulatella ensimmäistä jatko-opintoihini liittyvää reissua Bostoniin. Viime viikon olin ulkona mukavuusalueeltani, joskin ihan vapaaehtoisesti tilanteeseen hankkiutuneena. Tieni Massachusettsin yliopistoon Bostonissa alkoi 2,5 vuotta sitten kansainvälisessä Theraplay konferenssissa Chicagossa. Professori Ed Tronick oli pääluennoitsija ja luennon loppupuolella hän kertoi Infant and Parent Mental Health jatko-opinto…
21. tammikuuta on kansainvälinen halauspäivä. Kuulin siitä ensimmäisen kerran vuosi sitten saadessani pyynnön tulla haastateltavaksi Huomenta Suomen lähetykseen aiheesta. Tärkeä aihe, hauskaa ja hienoa, että sille on oma päiväkin! Kosketus ja sen merkitys ovat mukavan tasaisesti esillä mediassa ja sitä kautta sosiaalisessa mediassa. Mahtavaa, olen ajatellut jokaista juttua…