L O A D I N G

Satuin samaan bussiin tuttavan kanssa, jota en ollut pitkään aikaan tavannut. Vaihdoimme kuulumisia ja työstäni puhuttaessa hän pohti, että miten kukaan jaksaa tehdä terapiatyötä. ”Saatko lainkaan nukuttua vai pyörivätkö asiakkaiden asiat unissa?” hän kysyi. Vastasin spontaanisti, että ei asiakkaiden asiat minua valvota, omat asiat toisinaan kyllä.

Toki olen joskus nähnyt unia töihin liittyen ja en voi väittää, etteikö aina välillä työ seuraisi kotiin. Vaikka yleensä varsinaiset työasiat eivät pyöri mielessä, niin tunnelmat ja alitajuiset prosessit kyllä. Hyvän päivän jälkeen olen yleensä hyvällä tuulella, huonon jälkeen huonolla. Siinä kuitenkaan en eroa suurimmasta osasta ihan mitä työtä tahansa tekevästä. Olen ehtinyt työskennellä kahvilassa, kioskissa, krääsäkaupassa, jätskibaarissa, leikkipuistossa, päiväkodissa, muksujumpan vetäjänä, siivoojana ja muskariopena nykyisen työni lisäksi. Kaikissa edellä mainituissa töissä työt ovat joskus tulleet uniin ja etenkin huono päivä on valunut vapaa-ajan tunnelmiin. Esimerkiksi kassalla työskennellessäni näin toistuvasti unia vaihtorahan laskemisesta (kyllä, olen ollut kassalla töissä aikana, jolloin kone ei ilmoittanut vaihtosummaa).

Tietysti tässä työssä on riski esimerkiksi myötätuntouupumukseen. Varsinkin terapeuttiuran alkuaikoina sain itseni kiinni ajattelusta, että olen korvaamaton tai ainoa, joka voi juuri tätä perhettä tai lasta auttaa. On ollut hetkiä, jolloin maailman pahuus tai epäoikeudenmukaisuus ovat valottuneet aivan uudella tavalla asiakkaiden kautta. Näissä hetkissä olen itkenyt illalla nukkumaan mennessä, sillä joskus vain asiat ovat liian valtavia, jotta ne voisi sulkea kotioven ulkopuolelle. Kahdesti olen ollut tilanteessa, jossa olen ollut lapsen elämässä pisimpään yhtäjaksoisesti kestänyt ihmissuhde. Siis terapeuttina, ammattilaisena… Se on ollut valtavan surullista ja kuormittavaakin ja niin epäoikeudenmukaista noille lapsille. Kuvitelkaa itsenne tilanteeseen, jossa 6-vuotiaana olette muuttamassa kymmenenteen uuteen paikkaan, tutustumassa kymmenettä kertaa uusiin ihmisiin. Aloittamaan kaiken alusta. Tätä vierellä seuratessa on ollut unettomia öitä. Mielestäni niin pitääkin olla, sinä päivänä, kun tällaisessa tilanteessa ei kotona tule itku tai uneton yö, vaihdan ammattia. Uupumistakin pelottavampaa on ajatus, että en enää liikuttuisi, antaisi asioiden tulla lähelle ja koskettaa. Ammatillisuutta on se, että asiakas ja hänen tunteensa ovat pääosassa vastaanotolla, omat tunteeni säästän purettavaksi omalle ajalle ja työnohjaukseen.

Entä sitten kun ei itse ole voimissaan? Miten estää oman elämän kuormittavien tilanteiden valuminen työhön? Omasta jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää. Riittävä työnohjaus ja kollegiaalinen verkosto merkitsevät jaksamiselle paljon. Itselleni iso voimavara on luonto ja kiitos koiramme, ulkoilen päivittäin. Leipominen ja ruoanlaitto ovat parhaimmillaan asioita, jotka tuovat mielihyvää itselle ja läheisille. Perheen kanssa sohvalla makoilu tv:tä katsoen on myös rentouttavaa. Ystäviä ehtii näkemään aivan liian harvoin, sen asian suhteen pyrin jatkuvasti olla aktiivisempi… En tee Uuden Vuoden lupauksia, mutta huomaan toistuvasti lupaavani pitää itsestäni parempaa huolta. Ajoittain siinä onnistunkin. Edessä siintää loma, erilainen tosin kuin odotin, mutta loma kuitenkin. Hyvä syy keskittyä itseen, lukea, nauttia luonnosta (satoi tai paistoi) ja vain olla. Hyvää oloa teillekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.