Vuosi sitten perheessämme valmisteltiin kuumeisesti Esikoisen ylioppilasjuhlia. Olin jo usean vuoden ajan kerännyt listaa kutsuttavista. Sinänsä ei mitenkään erikoista, mutta ei ihan tavanomaistakaan. Tämä lista ei sisältänyt sukua tai ystäviä, vaan niitä henkilöitä joiden koimme Puolison kanssa olleen merkityksellisiä Esikoisen elämän varrella hänelle ja meille.

Miksi näin? Aloitetaan vaikka listan alkupäästä: allergialääkäri, jonka asiantuntijuus suuresti helpotti ensikertalaisten vanhempien taivalta sen jälkeen kun ensimmäiset ruoka-aineallergiat todettiin viiden viikon ikäisenä. Puheterapeutti, joka ohjasi meidät lisätutkimuksiin ja oli Esikoisen ja meidän tukenamme monen monta vuotta ennen kouluikää. Lastenhoitaja, jonka mielestä oli ihan ok syödä melkein joka päivä samaa ruokaa päiväkodissa, tärkeintä, että lapsi söi. Avustaja, joka pötkötteli vieressä päivälevon aikaan. Lastenneurologi, joka vihdoinkin kuunteli meitä vanhempia ja lasta ja saimme lopulta oikean diagnoosin. Musiikkileikkikoulun opettajat, telinevoimistelun ohjaaja, erityisopettajat…

Yllä vain muutama henkilö listalta, mutta tuon luettuaan tulee jo varmaan ymmärrys, että Esikoisen vanhemmuuden polku ei ole ollut ihan tavallinen. Alkuun vaikeat ruoka-aineallergiat, viivästynyt puheenkehitys ja myöhemmin selkeämmät erityispiirteet ja lopulta Asperger-diagnoosi. Tarinoita matkan varrelta on monia, paljon hyviä ja merkityksellisiä kohtaamisia, mutta myös hankalia ja raskaita sellaisia. Mutta ei niistä enempää (ainakaan tällä kertaa).

Uskon, että olemme lapsillemme niin hyviä vanhempia kuin vain osaamme ja siitä olen ylpeä. Samalla olen myös hyvin tietoinen, että meitä on autettu ja tuettu matkan varrella. Osa näistä ihmisistä on ollut lähipiiriämme, sukua ja ystäviä, osa eri alojen ammattilaisia, joihin yhteys useimmiten katkeaa luonnollisesti kun lapsi kasvaa. Halusimme kertoa näille meille merkityksellisille henkilöille sen, että heidän olemassaolonsa on ollut meille tärkeää ja samalla myös viestittää mitä Esikoiselle kuuluu. Alla teksti, joka näiden 19 erityisen kutsun mukaan lähti.

Esikoisen vanhempina olemme ylpeitä ja onnellisia kun yksi virstanpylväs nuoren elämässä on kunniakkaasti suoritettu. Emme ole olleet yksin vanhempina Esikoista tukemassa, vaan ympärillämme on ollut suvun ja ystävien lisäksi joukko erilaisia ihmisiä, asiantuntijoita ja ammattilaisia, mahdollistamassa hyvää kasvua ja kehitystä. Ajattelimme, että niidenkin, jotka ovat häntä tavanneet kauan sitten, olisi mukava kuulla mitä hänelle nyt ylioppilaskeväänä kuuluu. Siispä tämän kutsun muodossa viestitämme Esikoisen kuulumisia ja samalla vanhempina haluamme osoittaa kiitollisuutemme siitä, että olette olleet elämässämme mukana, kukin omalla merkittävällä tavallanne ja siksi jääneet mieleemme ja muistoihimme. Tervetuloa tapaamaan Esikoista ja meitä ylioppilasjuhlan merkeissä!

Ilahduttavan moni tuli piipahtamaan juhlissa ja moni, joka ei päässyt paikalle muisti ylioppilasta kortilla tai tekstiviestillä. Oli hienoa saada jakaa tuo juhlapäivä niin monen ihmisen kanssa. Ja kyllä äidin sydäntä lämmitti se, miten monen ihmisen mieleen tämä poika on jäänyt ihanana omana itsenään..

Miksi päätin jakaa tämän tarinan? Nostalgisena muistelen viime kevättä ja samalla odotan seuraavaa, Kuopuksen YO-kevättä 2016. Hänelle on oma listansa, omanlainen. Samalla halusin kertoa, että koen kaikkien näiden vanhemmuuden vuosien olevan merkittävä osa myös työminääni. Vanhemmuus jo sinänsä muuttaa ja kasvattaa, mutta erityisvanhemmuuden myötä olen ollut myös asiakkaana erilaisissa instansseissa ja jokainen kohtaaminen on opettanut jotakin. Kuulluksi tulemisen kokemus on ollut merkittävää ja kohtaamattomuus satuttavaa ja loukkaavaa. Tärkeää on se, ettemme ole jääneet yksin.

Terapeuttina tapaan paljon erilaisia perheitä ja kuljen heidän kanssaan pienen matkan. Hartaasti toivon, että osaan aidosti olla tukena, sillä tavalla kuin se perheelle sopii. Toisten kanssa olen siinä varmaan onnistunutkin. Haluan kai sanoa, että samalla kun olen kiitollinen kaikille, jotka ovat kulkeneet omassa vanhemmuudessani rinnalla, niin olen myös kiitollinen työstäni, jossa saan olla osana montaa erilaista polkua ja tarinaa. Usein polut erkanevat täysin, toisinaan kuulen kuulumisia pitkänkin ajan jälkeen.