
Kesäpuuhabingo / Vinkkejä
Lapsiperheen lomalla aikuisten ja lasten tarpeet ja odotukset eivät aina kohtaa vaivattomasti. Monelle aikuiselle loma tarkoittaa elämää ilman aikatauluja, vapautta tehdä tai olla tekemättä ihan sen mukaan miltä juuri nyt tuntuu. Lapsille, etenkin niille, joilla on haasteita kehityksessä, aikatauluttomuus saattaa merkitä epävarmuutta ja epätietoisuutta rentoutumisen ja vapauden tunteen sijaan.
Omien lastemme ollessa pieniä, lomat tuntuivat hetkittäin enemmän työleireiltä. 5 ateriaa päivässä, aktiviteettien keksimistä ja sisarusten välien selvittelyä. Rahaa ei ollut juurikaan ylimääräistä, joten tekemistä piti keksiä pienellä budjetilla.
Yksi tapa pitää jonkinlaista rytmiä ja päiväjärjestystä yllä oli pitää kiinni ruoka-ajoista. Jossain vaiheessa meidän aikuisten huomattua, että ”mitä tänään syötäisiin” pohdintoihin kului välillä kohtuuttomasti aikaa, kehitimme seuraavanlaisen systeemin:
laske lomapäivät/ateriat, jolloin oletettavasti syötte kotona
jaa päivät perheenjäsenten lukumäärällä jokainen saa tuon summan verran tyhjiä paperilappuja, joihin kirjoittaa lempiruokiaan nosta lappukasasta sopiva määrä lappusia ja viikon ruokalista on valmiina
jos samalle viikolle tule esim. 3 x pizzaa, lappuja vaihdetaan sopivassa määrin
Teimme myös usein kesän alussa toivelistan, mitä kukakin haluaisi kesällä tehdä (me tykätätään listoista, jos se nyt jollekin on vielä epäselvää). Loppujen lopuksi monet toiveet olivat helposti toteutettavia ja kaikille mieluisia.
Tylsistyminen ja joutenolo ovat muuten myös oikein hyviä tavoitteita kesälomalle! En missään nimessä kannata täyteen ohjelmoituja päiviä, vaan sopivasti menoja ja riittävästi tylsää. Ikävystymisen kestäminen on elämää varten tärkeä taito ja onpa se monen mielestä myös luovuuden lähde!
Teille muille listoja rakastaville vanhemmille suunnittelin Kesäpuuhabingon, josta löytyy ideoita erilaisiin kesäpuuhiin. Bingoa voi pelata kolmen, neljän tai viiden riveissä tai ihan miten itse haluaa.