L O A D I N G

Olen ihaillut @valeäiti Hannen avoimuutta rahasta puhumisessa. Olen varmaan aina tiedostanut, miten vaikeaa rahasta puhuminen itselleni on, mutta Hannen kirjoitukset ovat avanneet silmäni entisestään. Asia on nyt erityisen ajankohtainen, sillä ylihuomenna umpeutuu Kelan viimeisin vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutus ja sote-alan palkat ovat olleet tapetilla, kiitos hoitajalakon! Yhtään koulutustani tai…

Tänä keväänä tulee toimintaterapeutiksi valmistumisesta 20 vuotta! Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu ja toisaalta miten paljon on ehtinyt myös tapahtua tuossa 20 vuodessa.   1998 olin kahden taaperon kanssa kotona, enkä vielä varsinaisesti pohtinut mitä tehdä tulevaisuudessa. Sen tiesin, että en haluaisi palata päivähoitoon (nykyään siis varhaiskasvatus) töihin.…

31.1.2022

Avun saaminen perheelle, jossa lapsen kehityksestä ja hyvinvoinnista on huoli, on vaikeaa. Jonot julkisella puolella ovat pitkiä, odottaessa ensimmäisiä aikoja saattaa kulua kuukausia ja senkin jälkeen tutkimusvaihe voi venyä jopa vuoden mittaiseksi ennen kuin perhe saa hoitosuosituksen. Tässä vaiheessa voi olla, että oikeaa kuntouttavaa tahoa (psykoterapeutti, toimintaterapeutti, puheterapeutti,…

28.10.2019

Kirjan kansi: Marika Tynnilä, valokuva Satu Mali Tuntuu aika uskomattomalta, että tänä vuonna julkaisin jo toisen lastenkirjani. Ensimmäinen ilmestyi marraskuussa 2018. Nean päivä syntyi Bostonin opintojen projektina ja tähän uusimpaan sain idean kun edellisen, kirjan julkaisuprosessi oli loppusuoralla. Toivon Poika kertoo Toivo-koiran ja Pojan ystävyydestä ja kuvaa samalla…

22.7.2018

Kesäpuuhabingo / Vinkkejä Lapsiperheen lomalla aikuisten ja lasten tarpeet ja odotukset eivät aina kohtaa vaivattomasti. Monelle aikuiselle loma tarkoittaa elämää ilman aikatauluja, vapautta tehdä tai olla tekemättä ihan sen mukaan miltä juuri nyt tuntuu. Lapsille, etenkin niille, joilla on haasteita kehityksessä, aikatauluttomuus saattaa merkitä epävarmuutta ja epätietoisuutta rentoutumisen…

23.4.2018

Saanko esitellä läheisimmän karvaisimman työkaverini Teen pääasiassa työtäni yksin, toisinaan kouluttamassa olen työparin kanssa ja toki yritän parhaani mukaan pysyä kontaktissa ja yhteistyössä alani eri toimijoiden kanssa. Mutta, itse asiassa noin kahtena tai kolmena päivänä viikossa, osan työpäivästäni teen terapiatyötä karvaisen työkaverini kanssa. Kyseessä on koira, lagotto romagnolo,…

10.11.2017

Ihan hetsillään on taas aika hypätä lentokoneeseen ja Bostoniin Infant –Parent Mental Health – opintojen pariin. Aika asettua opiskelijan rooliin ja humahtaa hetkeksi amerikkalaiseen kulttuuriin. Yhtä aikaa se on innostavaa, jännittävää sekä outoa. Vaikkakin amerikkalainen kulttuuri voi osin tuntua hyvinkin tutulta elokuvien ja tv-sarjojen ja aikaisempien matkojen sekä…

Palvelut - Psykoterapia
30.5.2017

Lauantaina raikaa taas Suvivirsi peruskouluissa. Varsinaista kevätjuhlaa esityksineen on useimmissa kouluissa jo varmaan vietetty aikaisemmin toukokuussa. Juhlavaatteita, jännitystä, herkkuja ja mitä sitten kunkin koulun perinteisiin kuuluu. Omakohtaiset kokemukset lasteni lukuisista kevätjuhlista nousivat mieleen viime viikolla, kun terapiakäynnillä päiväkodissa osallistuin hetken aikaa kevätjuhlaharjoituksiin. Kaikki päiväkodin ryhmät esiintyivät vuorollaan, kukin…

3.4.2017

Eilen 2.4. oli Autismitietoisuuden päivä. Päivä sai muistelemaan tammikuussa Infant Parent Mental Health-koulutusviikonloppua, aiheena autismin kirjo. Kaikkina kolmena päivänä luennoitsijat olivat alansa huippuja ja keskustelu kävi vilkkaana mm. autismin diagnosoimisesta ja terapiamuodoista. Viimeisen luentopäivän luennoitsija Barry Prizant esitti heti aamusta ryhmällemme kysymyksen siitä, ketkä meistä ovat oppineet autisminkirjon…

12.9.2016

Kohta on taas edessä lähtö Bostoniin opintojen pariin. Tuntuu, että kesä sujahti hetkessä, heinäkuinen reissu Chicagoon, Etelä-Carolinaan ja Bostoniin on muisto vain. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin yksin reissussa kaksi viikkoa. Matkaan mahtui paljon kokemuksia, ensimmäisenä seitsemäs kansainväliseen Theraplay konferenssi Evanstonissa, Chicagossa. Konferenssi taisi olla minulle viides, olen iloisesti…